tiistaina, toukokuuta 02, 2006

Netti kunnossa :)

Kävivät tänään korjaamassa meidän netin. Olin jo itse koikeillutkin suuripiirtein kaikkea, verkkokotin vaihtamista, windowsin uudelleen asennusta, ym... Epäilin jo päätelaitteen toimivuutta, mutta eipä se vika sitten siinä ollut, joku kytkin oli jostakin taloyhtion keskuksesta (tms.) mennyt rikki. Vaihtoivat sen ja taas toimii. Pitää ottaa laskutukseen yhteyttä, että saadaan vähän hyvitystä kuukausimaksusta. Oli melkein 2 viikkoa netti poikki.

Vappukin oli ja meni. Käytiin aamupäivällä torilla kävelemässä, paisteltiin munkkeja ja illaksi ajeltiin mummulaan paistamamaan makkaraa :)

Lupakuvien piirtäjä soittelikin vasta tänään niistä meidän haluamista muutoksista, ja käytiin sitten niitä läpi. Takaseinältä jää pois elementtien välinen pystylauta, kun naputellaan itse sen kohdan ulkovuoraus sitten työmaalla paikalleen. Tulee paljon fiksumpi.












Ikkunat meinasivat tuottaa suurimman päänvaivan, mutta eiköhän niistäkin ihan hyvät tule. Muutettiin toisen päädyn kaikki ikkunat (ylä- ja alakerta) saman levyisiksi, eli alakerran ikkunoita levennettiin vähän ja yläkerrassa korotettiin vähän. Torstaina pitäis olla kuvat meillä. Sitten vaan lupia hakuun, kunhan saadaan kaikki tarvittavat paperit kasaan. Ainakin virallinen rakennuslupakartta pitää tilata.

Ei kommentteja: