sunnuntai, elokuuta 20, 2006

Kattotalkoot

Hommattiin lauantaiksi nosturi ja järkättiin kattotalkoot. Kahdeksalta aamulla päästiin hommiin. Mukana oli Tuomo ja Juho Raahesta, Antti ja Henkka Tyrnävältä sekä Samppa ja minä Oulusta :)
Antilla oli onneksi tuoretta kokemusta tiilikaton teosta.

Nosturi nosti lavan kerrallaan ylös ja piti paikallaan sen aikaa, kun me nosteltiin niput kyydistä ja kannettiin ne ruoteiden päälle. Aika pian siinä liika jännittäminen karisi, kun tiilinioppuja piti kuitenkin aika nopeasti kuskata pitkin kattoa. Alle kahteen tuntiin saatiin lavat tyhjennettyä. Tosin alhaalle jäi vielä kokonainen lavallinen tiiliä, kun katolla vaikutti jo olevan riittävästi. Myöhemmin kyllä selvisi, että jonkin verran niitä olisi tarvittu lisää katollakin :) No, pitää nostella puutuvat käsipelillä.




Latominenkin sujui hyvin... iltakuuten mennessä talon katto oli lähes valmis.


Tuomo tässä leikkelee tiiliä.

Kuistien katot jäivät vielä tekemättä ja toinen reuna etupuolen katosta jäi vajaaksi. Tehdään loppuun myöhemmin, laitetaan sitten samalla harjatiilet ja mahdollisesti reunapellit.



sunnuntai, elokuuta 13, 2006

Taas viikko takana rakentamista

Monenmoista on tällä viikolla ehtinyt tapahtua.

Puuttuvaa ulkovuorausta on edelleen naputeltu, kodinhoitohuoneen ovi laitettu paikoilleen, pääoven paikalle väliaikainen ulko-ovi, lukot paikoilleen, kaikennäköstä näpräämistä ja kaupoissa juoksemista.

On ostettu maalia. Tikkurilan perinnevärinumero 001x. Kitinharmaa on värin nimi. Nanna on maalannu iltasin sen mitä on ehtinyt. Lasten kanssa puuhastelu tahtoo olla hidasta. 18 litran maaliämpärillä oli huimia hintaeroja kolmen eri kaupan välillä. Halvimman ja kalleimman liikkeen hintaero oli 60 euroa/ämpäri.


Äimäraution K-raudasta sattui löytymään edullisesti takuuhuollosta tullut pöytäsirkkeli johon sain vielä vuoden takuun. Toimihan tuo. Ainakin pitkien lautojen halkausi onnistui ihan hyvin. Koristerimat sain laitettua ulkoseinään.

Ostin myös pitkät alumiinitikkaat Työkalu ja varaosaliikkeestä. Hinta tingattuna 145,-. Seuraavan erän tikkaat olis maksaneet 179,-. Kuulemma raaka-aineiden hinnat vaihtelee :) Samasta liikkeestä ostin käsisirkkelin.
Ei kuitenkaan nämä 2 sirkkeliä vielä riittäneet, kun piti käydä ostamassa katkaisu/jiirisirkkeli. Puuilossa vertailis tunnin eri vaihtoehtoja ja päädyin lopulta edulliseen vaihtoehtoon :) Jospa se tämän rakennusajan kestää. En millään raskinut ostaa kunnollista DeWaltin sirkkeliä. Hintaa olis ollu vajaat 400 euroa. Hyvin tuolla halvemmallakin tuntui ulkovuorilautojen katkoinen onistuvan - ainankin vielä. Toki tässäkin on vuoden takuu...

Perjantaina hajosi Volvosta eturengas... tuli ajettua renkaat ihan loppuun. Eipähän jäänyt ylimääräistä kulutuspintaa :) Ostin sitten Rengas-Heikiltä uudet eturenkaat.

maanantaina, elokuuta 07, 2006

Päivitystä tilanteeseen

Monenlaista on tehty sitten edellisen kirjoituksen. Etupuolen ulkovuoraus on melkein valmis. Katkaisuriman alle pitää ajaa sirkkelillä ohuempaa panelia ja kattolyhdyn sivut pitää vielä tehdä valmiiksi. Takaseinällekin laitoin jo koolaukset valmiiksi, että pääsee sinnekin laittamaan ulkovuorausta, kunhan ehtii ja saa hommattua sirkkelin. Enää en aio käsisahalla noita lautoja katkoa :)

Timpuri palasi tänään töihin... tehtiin talon päätykuisti päivässä valmiiksi. Saatiin siis aluskate ja ruoteetkin paikalleen.

torstaina, elokuuta 03, 2006

Ulkovuorausta

Eilen kerkesin aloitella myös ulkovuorauksen tekoa...

keskiviikkona, elokuuta 02, 2006

Vähän kerrallaan

Meinaa olla pätkittäistä nyt tämä työskentely. Kaikenlaista menoa on ollut viime päivinä... Eilen ja täänään sain kuitenkin laitettua lisäätuulensuojaa seinän yläosaan. Nyt takaseinäkin on ummessa, tosin jätin pienen aukon pätyyn, jotta yläkertaan pääsee edes jostakin :)


Samoin sain umpeen kattolyhdyn sivuseinät ja yläosan.