maanantaina, heinäkuuta 31, 2006

Tuulensuojia ja koolauksia

Aloin laittamaan ristokon kantaa umpeen eli leikkelin tuulensuojalevyjä ja paukuttelin uudella Sencolla koolausrimat levyn päälle :)

Aamulla kävin hakemassa K-Raudasta laatikollisen 50mm pyssynauloja, joita ajattelin käyttää lähinnä ulkovuorauksen kiinnitykseen, mutta meneehän noita näköjään jo tässä vaiheessa aika reilusti...

perjantaina, heinäkuuta 28, 2006

Välipohjan kiinnityksiä

Nyt ollaan sitten päästy "oman rakentamisen" alkuun... tai siis ei ole ollut muita tekemässä kuin minä :)

Välipohjan vasojen ja ristokoiden päitä olen laittanut kiinni kulmaraudoilla eilen ja tänään aamulla. Tämä päivä jäi vähän lyhyeksi, kun rouvan piti lähtä Ylivieskaan kakkuja tekemään. No, onneksi kerkesin saada tuon välipohjan suunnilleen pakettiin, niin pääsen sitten alkuviikosta laittamaan ristokon kantaa umpeen (tuulensuojat ja ulkoverhoustakin kenties).

Toissapäivänä kävin investoimassa Sencon runkonaulaimen, jolla pystyy ampumaan 50-90 millisiä nauloja, eli runkonaulojen lisäksi onnistuu ulkoverhouksen naulaaminenkin. En vaan vielä hommannut niitä 50 millisiä nauloja, kun en ollut varma, miten hyvin ne soveltuvat tuohon ulkoverhouseen, kun niissä on semmonen D:n mallinen kanta. Katselin sitten elementtien seiniä, mitkä on naulattu tehtaalla ja niissähän oli käytetty samoja nauloja, joten eiköhän noilla uskalla paukutella paneelia seinään :) Ompahan nyt sitten hyvä pyssy, jos haluaa vaikka pistää myyntiin, niin menee varmuudella kaupaksi käytettynäkin. Lisäksi piti tietenkin ostaa kompura ja letkurulla. Oulun Kärkkäisen edullisin kampe maksoi 99 (tingattuna 95). Letkun jouduin hommaamaan K-Raudasta, kun Kärkkäisellä ei ollut sopivan mittaisena, eikä kelassa.

Ison laskunkin maksoin tänään: 36900 €

keskiviikkona, heinäkuuta 26, 2006

7. pystytyspäivä

Tänään meillä oli viimeinen työpäivä ennen Sampan talon pystytystä. Seppo käy tekemässä Sampan talon "säältä suojaan" ja tulee sitten jatkamaan meidän mökin loppuun. Tai ei nyt sentään loppuun, mutta kaiken sen, mikä kuului pakettiin, eli ainakin päätykuisti ja ristikkojen lopullinen tuenta sekä ylimääräisenä hommana pistorasioiden putkitusten korjaaminen. Olivat syystä tai toisesta putkittaneet kaikki alhaalla olevat rasiat alakautta, vaikka oli sovittu, että ne tehdään ylhäältä (kun lattia oli valettu etukäteen).

Niin, kattoruoteet saatiin valmiiksi...

tiistaina, heinäkuuta 25, 2006

6. pystytyspäivä

Päivän urakaksi otettiin etukuistin katto ja aluskate tehtiin loppuun asti kattolyhdyn kylkeen kiinni. Nyt on tehty pari vähän lyhyempää päivää, kun timpurilla on ollut asioita hoidettavana. Seuraavaksi päästään joko päätykuistin tekoon tai sitten naputellaan ruoteet alusketteen päälle.

maanantaina, heinäkuuta 24, 2006

5. pystytyspäivä

Tänään saatiin leviteltyä aluskate ja päälle tuuletusrimat...

torstaina, heinäkuuta 20, 2006

3. pystytyspäivä

Tälle aamua piti hommata vielä nosturi uudestaan paikalle. Kattolyhdyn etuseinä oli väärällä korkeudella. Onneksi palvelu toimi hyvin ja saatiin kone paikalle heti aamukahvien jälkeen. Seinää pykälä ylös päin, välipohjavasojen päät sen alle ja homma oli kunnossa.


keskiviikkona, heinäkuuta 19, 2006

2. pystytyspäivä

Aamulla taas seitsemän jälkeen jatkettiin siitä mihin eilen lopetettiin. Alettiin laittamaan päätykolmioita kuntoon, jotta ne voitaisi nostaa puolilta päivin nosturilla paikalleen. Mutta aina kaikki ei mene niin kuin suunnitellaan ja tällä kertaa jouduttiin tekemään osittain uusiksi päätykolmioiden yläosat. Joku "kesätyöntekijä" oli kopassut päätyjen kärjet vähän väärään kulmaan, joten niitä jouduttiin korjaamaan ja ulkovuoraus laittamaan uusiksi. Mutta saatiinhan nuo tehtyä suunnilleen ajoissa.
Isä ja Henkka tulivat avuksi kattotuolien nostourakkaan ja Samppakin kävi vähän auttelemassa päätyjen laitossa...

Niklas ja Ella kävivät katsomassa nosturia...
Keskiviikkoiltana päästiin tähän vaiheeseen...

tiistaina, heinäkuuta 18, 2006

1. pystytyspäivä

Tänään se vihdoin alkoi! Talopaketti tuli rekalla aamulla seitsemän jälkeen ja kahvikupposten jälkeen päästiin aloittamaan tavaran purkaminen.


Leviteltiin puutavara läjiin pihalle ja päätykolmion laskettiin maahan pitkälleen. Seinäelementit nosteltiin yksi kerrallaan paikalleen ja tuettiin ne sisäpuolelta.

Päivän päätteeksi "talo" näytti tältä:

torstaina, heinäkuuta 13, 2006

Lattia valettu!

Tänään valettiin lattia. Homma alkoi aamulla kello 7, joten ehdin käydä katsomassa meininkiä ennen töihin menoa (takana ruhtinaalliset 3,5 tunnin unet). Hyvää jälkeä näytti syntyvän. Oikeastaan ainoa ongelmakohta oli vessan lattiakaivo, joka oli liian syvällä. Sen päälle laitettiin 50mm styroksin palanen, jotta voin korottaa kaivon myöhemmin ja fiksata sen ympäryksen itse.

Sovittiin myös että ruiskuttavat liippauksen lälkeen betonin päälle ns. jälkihoitoaineen, joka ei läpäise vettä, ja estää nopean kuivumisen auringonpaisteella. Tuon ansiosta lattiaa ei tarvitse kastella ja peitellä muoveilla.


Aamulla kävivät tuomassa jo sisäkipsilevyt (vaikka oli ollut puhetta seuraavasta maanantaista). Peittelin nuo muoveilla, mutta piti niiden päälle hommata oikeat pressut, kun muovit meinasivat lähtä tuulen mukana lentoon.

Tiistaina ois vihdoin tulossa se talopaketti. Nyt ois pari päivää aikaa ottaa vähän rennommin :)

keskiviikkona, heinäkuuta 12, 2006

Reunalaudat ja verkonkohottajat

Tänään piti urakoida lattiaverkon alle tulevat korottimet. Rouvakin pääsi oikeisiin töihin :)


Sokkelin reunalle naputelin reunalankut ja -laudat, jotta lattiabetonit pysyy talon sisällä (lattian pinta tulee 8 senttiä sokkelin reunaa korkeammalle). Reunaan jää näin laudan paksuuden verran ( 2 cm) pelivaraa, kun elementtejä aletaan asentaa. Rako paikataan myöhemmin uretaanilla.

Lisäksi kiinnitysrautojen kohdalle piti laittaa styroksinpalaset, jotta raudat eivät peity lattianvalun yhteydessä ja elementtien kiinnitys onnistuu myöhemmin.

Yötöiksihän tuo taas meni... kotona olin 2:n jälkeen yöllä. Ihme kyllä, naapurit eivät tulleet päivittelemään vasaran paukuttelua.

tiistaina, heinäkuuta 11, 2006

Lattianvalua odotellessa...

Reilu viikko on näköjään vierähtänyt edellisestä päivityksestä ja onpa välillä oltu maha-/oksennustaudissakin :(

Tämä viikko pitäis vielä jaksaa töissä ahertaa, sitten alkais "loma".

Lattiastyroksit ja lattiaverkot on nyt levitelty. Olihan tuossa hommaa! Aika monta iltaa vierähti, että sain kaikki tehtyä. Onpahan nyt sitten kuitenkin kaikki valmiina, kun alkavat lattialämmitysputkia asentamaan. Torstaina ois vuorossa lattain valaminen.


Siivottavaakin näyttäis jo kertyneen :)

Välillä tuli tökättyä viemäriputkeenkin reikä, kun lapioin ylimääräistä hiekkaa vähemmäksi.





Maanantaiksi piti tehdä valmiiksi teline työmaakeskukselle...